Karhuntytär sairastaa

Kuluneen kahden viikon saldo:
0 hiottua tuolia
1 suklaalevy
2 yritystä lähteä ulos
3 hiustenpesua (sinnittelen edelleen hiuspuuterin voimin)
4 huuliherpestä
5 (oma arvioni) eri tautitartuntaa, joista olen sekoitellut mahtavan flunssacocktailin
6 päivää kuvan college-housuissa
15 Burana 600:sta
30 (ainakin) television edessä vietettyä apaattista tuntia. Liv-tv on uusi ystäväni.
100 niistettyä nenäliinaa

Ainoa asia, joka estää minut vajoamasta henkiseen koomaan, on Spotify. Ohjelmassa voi ilmaiseksi kuunnella musiikkia sekä ulkomaisilta että suomalaisilta artisteilta.
Tämän päivän ohjelmassa siis: Spotify, kohta alkava Shoppailumatkalla Jodien kanssa ja, mikäli voimat riittävät, nopea käynti kaupassa. Voi että tätä elämän riemua!

Ja niin, vaatetiedot, jos jotakin kiinnostaa: housut ja huivi H&M, paita AA, kengät Ril's. Olen kyllä aika soturi, kun koitan painaa kipeänäkin korkkareilla. Mutta mitä sitä ei tekisi tunteakseen olonsa edes hitusen hehkeämmäksi...

Happy B-day Barbie!

Minulla on valmiina jo kolme jaloa tytön nimeä ja kaksi osuvaa pojan nimeä mahdollisia lapsiani varten. Kasvatusfilosofiakin on kokeilua vaille valmis. Yksi asia on kuitenkin vielä auki: Saavatko lapseni leikkiä Barbie-nukeilla?

Yhtäältä pyörittelen nostalgisia muistoja omista Barbie-leikeistäni, niistä lukuisista tunneista, jotka vietin täysin omissa maailmoissani muovisia nukkeja liikutellen ja pukien. Pahin pelkoni pienenä oli, että yöllä murtovaras tai rottalauma iskisi huoneeseeni ja veisi kalliimman aarteeni, Barbie-nukkekokoelmani.

Toisaalta mielessäni lilluu feministisen tutkimuksen viiltävä kritiikki tässä kuussa 50 vuotta täyttäneen Barbien edustamasta naiskuvasta. Kun Barbiet olisivat bannassa, minun ei tarvitsisi enää muuta kuin pitää muksut erossa muotikuvista, runway-raporteista, katumainoksista, MTV:stä, massatuotetuista televisiosarjoista ja anorektisten Hollywood-tähtien elokuvista. Ja sim-sala-bim: terve kehokuva olisi valmis. Vai olisiko?


No, kuvitellaan, että kieltäisin Barbie-leikit. Olisin tietysti hirveä tiukkis, mutta yllättäen myös harvinaisen in. Sarah Jessica Parkerkaan ei nimittäin koskaan leikkinyt Barbieilla!
-Äiti kielsi Barbie-nuket epärealistisina ja epäreiluina Amerikan naisia kohtaan, Parker on kertonut ylpeänä äidistään.

Kysymykseni siis kuuluu tänä nuhaisena perjantaipäivänä: Barbie, epäreilu ja epärealistinen vaiko kaunis ja klassinen?
Päättäkää te.

Terveisin: Jenna, jonka mielestä synttärisankaria pukisivat ainakin nännit, häpykarvat ja pari mahamakkaraa.

Vihdoin yö on täällä

Välillä päivät kaappaavat minut kokonaan. Tunnit loppuvat kesken ja velvollisuudet ahmivat jokaisen voimahippusen ja luovan ajatuksen. Onneksi minulla on yöt, jolloin aika tottelee. Pysähtyy, jos pyydän.

Kaupungin nukahdettua istun pikkuruisella, jäisellä ikkunalaudallani pikkuruisessa, jäisessä asunnossani. Katson varjoja ja kuuntelen hiljaisen suhinan rikkovia kolahduksia, tööttäyksiä ja vinkaisuja. Hyräilen ja piirrän. Luen kokonaisen kirjan. Opettelen kutomaan. Syön tummaa suklaata sängyssä. Hymyilen.

-Filippa

Filippa

Tänä aamuna hän kopisteli luokseni Stella McCartneyn buutseilla. Istahti aamiaispöytään ja kaatoi itselleen kupin valkoista teetä. Hän ei esitellyt itseään, se ei ollut tarpeen. Hän vain hörppi ajatuksissaan teetään, katsoi välillä silmiin ja lausui muutamia harkittuja sanoja.

Olen tuntenut hänet kauan. Filippa on hänen nimensä. Hänellä on Keri Russelin kuriton tukka ja Mini Andenin pisamat. Hän rakastaa lämpimiä halauksia ja kylmää mineraalivettä ja asuu pikkuruisessa, jäätävässä ullakkohuoneessa. Filippa ajattelee enemmän kuin puhuu. Hän inhoaa tietokoneen staattista huminaa ja näppäimistön napsuvaa ääntä, ne vievät hänen voimansa. Filippalla ei ole sähköpostiosoitetta eikä kännykkää. Hän lähettää perheelleen ja Tukholmassa asuvalle poikaystävälleen postikortteja.

Nyt hän punastelee. Taisin kertoa jo tarpeeksi yhdelle kerralle.

Aamiaispöydästä:
Jenna

Cheap Friday

Tiedättekö sen juttutyypin, jossa haastateltavalta kysytään, miten hän viettäisi täydellisen päivän? Minusta tuntuu, että olen elänyt koko viikon sitä täydellistä päivää.

Olen piirtänyt ja kirjoittanut. Käynyt kahvilla ja salilla. Hymyillyt ihmisille, vilkuttanut lapsille ja koirille. Nukkunut vähän mutta hyvin. Olen jättänyt arjen taakseni ja lipunut kevyesti päivästä toiseen. En ole muistanut syödä ja silloin kun olen syönyt, olen syönyt jotain todella ihanaa ja rasvaista. Enkä silti ole lihonut. Päinvastoin. Maha näyttää joka päivänä pienemmältä.

En ole vaivaunut päivittäisiin rutiineihin, kuten hiustenpesuun tai ihon puunaukseen. Mutta sekään ei haittaa. Ihoni on pysynyt hyvässä kunnossa eivätkä hiukseni kerta kaikkiaan jaksa rasvoittua. Niin käy aina, kun päätän irtautua todellisuudesta. Kehoni vaipuu lempeään, valoisaan tyhjiöön, jonne lihoaminen, ihohuokosten tukkeutuminen ja hiusten rasvoittuminen eivät yllä.

Kuvassa minulla on uudet tummansiniset sammarit, jollaisia olen etsinyt jo monta kuukautta. Eilen tassuttelin H&M:lle ja löysin ne kahdella eurolla. Juuri tällaisia onnellisia sattumuksia viikkoni on ollut täynnä. Jos tämä on unta, älkää nipistäkö.

Ihanaa viikonloppua jokaiselle,
-Jenna

Joku on katsonut liikaa Dexteriä

Söin tänään saksanpähkinöitä ja löysin sisältäni tekotaiteilijan.

Puupajasta päivää

No niin, toverit. Ulkona pölisee lunta, salilla odottaa combat-tunti ja minä kyykin sisällä miettien, mitä luovaa sitä voisi tiistai-iltapäivänä tehdä.

Nälkäinen luomissilmäni iski nurkassa toljottavaan tuoliin. Ajattelin hio ja maalata sen samanlaiseksi kuin tämän asunnon tuolit. Vinkatkaa äkkiä, jos mieleenne tulee jokin vielä mahtavampi visio. Muussa tapauksessa isken pikapuolin hiomapapereineni tuolin kimppuun.